tiistai 19. heinäkuuta 2022

keskikesää mennään

Pikkuisen kesti, mutta tein pikaisesti 13. pentueelle oman sivun josta ensi hätään löytyy kaikkien pentujen poseerauskuvat. Katsotaan koska saadaan vähän tuoreempia kuvia.
Sivu löytyy tuosta oikeasta reunasta kohdasta 13.pentue.


Samaan hengenvetoon voisi todeta, että seuraavia Tulikäpäliä voitaneen odotella aikaisintaan ensi talvena. Minulla on kaksi vaihtoehtoista narttua, mutta vielä en tiedä kumman astutan.

Toinen olisi Tulikäpälän Tunturisusi "Hukka" ja toinen Tulikäpälän Tulikuuma "Hottis"

Kummalekaan ei ole urosta vielä löydetty, joten eipä ole tämän enempää kerrottavaa.
Hukan juoksua odottelen loppuvuoteen, Hottiksen juoksu menee alkuvuoteen -23




keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Ja niin ne ovat muuttaneet uusiin omiin koteihin ja valtakunnassa kaikki hyvin.
Hyvää uutta elämää Myrsky, Taika, Hippu, Kielo, Köpi, Repo ja Ruusa <3 

Seuraavia Tulikäpäliä aikaisintaan syksyllä 2022

perjantai 10. joulukuuta 2021

Kohta jo 6 viikkoisia

Aina niin ihanaa, aina niin raskasta. Pentuarki nääs.

Ensimmäiset 4 viikkoa kuluvat aina uuden pentueen kanssa pääsääntöisesti helposti ja mutkattomasti, mutta sen jälkeen "riemu repeää"

Tällaisen isomman pentueen kanssa tulee hetkittäin tunne, että MIKSI taas ryhdyin tähän, mutta yhtä usein tai jopa useammin kyllä miettii, että voi että kun ne on ihania ja kylläpä ne näyttää kivalta ja voi että kun on taas kivoja koteja odottamassa.


Nämä tyypit ovat noin 6 viikkoisia ja ihan pian jo koittaa se hetki, kun uudet omistajat tulevat hakemaan pienen söpön hirviön ja oma kotini hiljenee ja tyhjenee.
Se yhden illan tyhjä olo on jotenkin aina surullista, mutta viestit uusista kodeista saa aina hyvälle mielelle. Tulee itselle tunne, että onnistuin taas saamaan uusia hienoa pentuja maailmalle ja mikä parasta, niillä on super ihanat kodit joissa niitä on pitkään odotettu.







Paljon onnea matkaan uusille Tulikäpälille ja pitkää pinnaa uusille omistajille <3

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Pennut syntyivät

Marraskuun ensimmäisenä päivänä heti aamusta alkoi näyttämään siltä, että synnytys lähenisi.
Koko päivän päivystin kotona Ruutin kanssa. Ulkonakin tehtiin vain hitaat ja lyhyet lenkit.
Kotona oli myös Kipinä sekä Häkä. Hukka oli edellisenä päivänä lähtenyt Lohjalle hoitoon. Ja tosi kiva että lähtikin. Nuorella koiralla kun ei kärsivällisyys välttämättä riitä siihen, että vain hengaillaan sohvalla tekemättä yhtään mitään.

No, pitkälle iltaan mentiin niin kunnes alkoi tapahtua. Ruuti siirtyi pentulaatikkoon ja aloitti synnytyksen. 

Synnytys sujui lopulta erittäin nopeasti ja helposti. Noin neljässä tunnissa oli kaikki 8 pentua syntyneet hienosti ja kasvattajan tehtäväksi jäi välillä kuivatella pentuja ja sitten lähinnä vain katsella kun Ruuti hoiti hommansa. Voi miten iloinen olin kun kaikki pennut syntyi elossa ja ongelmitta vaikka porukkaa olikin paljon.

Nyt siis pentulaatikossa tuhisee 8 uutta Tulikäpälää. 2 urosta ja 6 narttua <3




keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Pentuja tulosssa

Ruuti on ultrattu kantavaksi ja pentuja näkyi useampi. Niitä odotellaan syntyväksi marraskuun alussa.
Hyviä koteja on aina tarjolla paljon enemmän kuin pentuja tulee, niin nytkin. 

Jos tässä vaiheessa etsit vain ihanaa perhekoiraa niin tästä pentueesta ei sinulle enää pentua riitä (odotusaikaa gööteillä on jopa 1-2 vuotta), mutta jos olet aktiivi harrastaja/kisaaja, tai muuten vaan ennestään hyvä tuttu niin laita toki viestiä, kaikkia pentuja ei ole vielä jaettu. 



torstai 2. syyskuuta 2021

Ruuti astutettu!

Iloisia uutisia!! Mörkö (Kompiaisen Baras Kaveri) on astunut Ruutin (Tulikäpälän Ronja Revontuli) onnistuneesti syyskuun alussa. 
Ruuti ultrataan muutaman viikon päästä, mutta siementen itäessä pentujen odotetaan syntyvän marraskuun alussa. 

Pennuille toivon löytyvän ensisijaisesti aktiiviset ja harrastavat kodit. 
Mörkön ja Ruutin ensimmäinen pentue täyttää näinä päivinä 2-vuotta ja olen todella tyytyväinen kyseisiin pentuihin ja toivon todella, että tämä uusinta-astutus vihdoin onnistuisi <3






keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Pienet teinit

Hottiksen ja Pekon pennut on jo teini-ikäisiä ja varsin suloisia sellaisia onkin.
Niiden elämää on ollut mukava seurailla ja parasta on jälleen ne ihanat viestit kuinka ihanan koiran on uusi perhe saanut.
Onhan nämä ihan hurjan suloisia <3






Syksylle on suunnitteilla seuraavat Tulikäpälät, koitan vielä kerran uusia Ruuti & Mörkö yhdistelmän. 
Nämä mahdolliset pennut myydään vain aktiivisiin koteihin ja jokunen niistä onkin jo "varattu". Mutta jos siitä pentueesta itsellesi harrastuskaveria kaipaat, niin laita sähköpostia jossa kerrot miksi haluaisit juuri tästä yhdistelmästä pennun ja minkälaisen elämän sille pystyt tarjoamaan. 

Ruutin juoksua odotellaan johonkin elo-syyskuulle, eli joskus talvella olisi mahdolliset pennut luovutuksessa.