torstai 11. heinäkuuta 2019

Toiveet korkealla

Ai että, Mörkö matkusti Oulusta Vihtiin astutusreissulle ja sain sen luokseni majailemaan. Tiesin toki Mörkön erittäin mukavaksi koiraksi jo aiemmin, mutta nyt pääsin tutustumaan entistäkin paremmin siihen kun se on majaillut toista viikkoa luonani. Ja kyllä, se on ihan mielettömän ihana göötti!
Vähän sellainen "kiltti hömelö" mutta että se on myös tosi hiljainen! Olen kuullut siltä nyt yhden ainoan haukahduksen koko sen minulla olon aikana. Että göötitkö haukkuherkkiä... ;)

Heti maanantaina päätettiin treffata koska Ruuti tarjosi jo kovasti itseään Mörkölle ja mietin, että voiko se muka olla astutusvalmis reilu viikko juoksun alkamisesta.
Minulla kun kaikki aiemmat nartut on astutettu siinä 13-16 päivien paikkeilla.
No eihän siinä mitään tapahtunut, Mörköä ei Ruutin takapää juurikaan kiinnostanut.
Muutama päivä lähinnä vain hengailtiin...




Torstaina tai perjantaina Mörkö alkoi sitten jo kiinnostumaan Ruutista ja yrittikin jo astua Ruutia.
No ei siinä mitään oikeaa yritystä vielä ollut, lähinnä sellaista kevyttä touhuamista.
Lauantaina oli sitten jo ensimmäinen kunnon astuminen, vaikkakaan nalkkiin eivät jääneet. Mutta on sitä aiemminkin Tulikäpäliä syntynyt vaikkei koirat ole nalkkiin jääneet, joten nyt oli hyvä fiilis.

Välillä piti maistella metsän antimia :) Koko porukka mustikassa






No, viikonlopun aikana tilanne kuitenkin muuttui haluttuun suuntaan ja astumiset vain paranivat.
Koirat oli kolmena päivänä nalkissa ja nyt uskallan sanoa, että Ruuti on astutettu onnistuneesti!





Nyt vaan toivotaan että myös siemenet itää ja syyskuun alussa saadaan maailmaan monta ihanaa uutta Tulikäpälää <3


Tulikäpälän Ronja Revontuli "Ruuti"
FI AVA, FI AVA-H, FI MVA Kompiaisen Baras Kaveri "Mörkö"